16 vuotta toimistotyön oravanpyörässä riitti

Arto PohjolainenOma tarinani maatalon isäntänä alkoi rakastumalla. Olin ehtinyt tehdä 16 vuotta toimistotyötä, ja suoraan sanottuna oravanpyörässä juokseminen alkoi kyllästyttää. Sitten kävi niin, että kaupunkilaispoika löysi vaimon maalta. Pian meille tarjoutui mahdollisuus jatkaa vaimoni sukutilan toimintaa, ja päätimme tarttua mahdollisuuteen.

Tuohon aikaan tilalla kasvatettiin hevosia, mutta pelkkä hevostalous ei oikein lyönyt leiville. Tilamme sijaitsee luonnonkauniilla paikalla, joten suurten tuotantorakennusten tuominen maisemaan ei tuntunut mielekkäältä. Lisäksi, koska tilamme on kahden järven välissä, lupienkin kanssa olisi taatusti ollut puljaamista. Harkitsimme myös lampaiden ja villisikojen kasvatusta, kunnes naapurimme Matti kertoi meille enemmän ylämaankarjasta.

Naapuritilalla oli kasvatettu ylämaankarjaa yhdessä toisen tilan kanssa jo vuodesta -99. Juteltuamme hetken Matti ja Esko ehdottivatkin yhteistyötä – ja pari kuukautta myöhemmin meille tulivat ensimmäiset highlandit. Pääsimme valmiiseen pöytään, kun Esko ja Matti olivat tehneet hyvän pohjatyön. Siitä iso kiitos heille!

Tottakai luomukasvatus ja koko toiminnan eettinen tausta olivat meille tärkeitä, kun mietimme mukaan lähtemistä. Se, että eläimillä on hyvä olla, tarkoittaa, että myös kasvattajalla on hyvä olla. Ja maistuuhan tuo myös lautasella paremmalta, kun tietää, että siinä se on omalla pellolla, metsäniityllä puhtaassa ympäristössä kasvanut.

Vaikka lähdimme mukaan Hyvätuuli-kasvattajiksi varsin nopealla aikataululla, emme ole kyllä katuneet tippaakaan.

Highland-karja on helppohoitoista, ja jaetun vastuun työskentelymalli sopii meille erinomaisesti. Tässä jää mukavasti aikaa harrastaa hevosten kanssa ja tehdä muutakin kuin pyöriä oravanpyörässä. Olisihan tuo ollut aika ikävää huomata vain hypänneensä oravanpyörästä toiseen.

Arto Pohjolainen
Hyvätuuli-kasvattaja vuodesta
2008

Haluatko kaupungin kiireestä rentoon maalaismaisemaan?

Ota yhteyttä asiantuntijaamme Sami Lehtoon, puhelin 040 354 5599 tai sähköposti: sami.lehto@ranchising.fi

Sinustako Ranchising®-tilallinen?

Jos olet kiinnostunut Ranchising®-toiminnasta, ota yhteyttä asiantuntijaamme Sami Lehtoon, puhelin 040 354 5599 tai sähköposti: sami.lehto@ranchising.fi

Haluaisitko nauttia arjesta hyvän tuulen maatilalla? Tee Ranchising®-sopimus ja liity Hyvätuuli-tuottajien tyytyväiseen joukkoon.  Lue lisää!

Tutustu myös meistä kirjoitettuihin

lehtiartikkeleihin.

Kauttamme saat:

  • Yhteistyövalmennukset ja sopimusavun
  • Koulutuksen eläintenhoitoon
  • Laatukäsikirjan ja valmiit ohjeistukset
  • Keskitetyn markkinoinnin, laadukkaan brändin ja myyntijärjestelmän
  • Jatkuvan puhelintuen.