Halusin irti lypsykarjan sitovuudesta

Esko RissanenSuvun karjatilan jatkaminen oli luonnollinen valinta, ja niinpä Nurkkalan tila tuli hoitoomme sukupolvenvaihdoksen kautta vuonna 1992. EU:hun liittymisen ja markkinakehityksen myötä lypsykarjan kasvatus alkoi kuitenkin käydä raskaaksi.

Lihan ja maidon tuottajahintojen tippuessa vaihtoehtoina olivat joko tuotannon määrän kasvattamiseksi – käytännössä suurempaan navettaan ja päälukuun satsaaminen – tai uuden suunnan miettiminen.

Ensimmäinen olisi sitonut minut entistä enemmän tilaan – vähintään kaksi työvuoroa päivässä, 365 päivää vuodessa. Kun heräsi joka aamu aikaisin ja eli kuukaudesta ja vuodesta toiseen tilan rytmissä, alkoi lypsykarjan sitovuus käydä raskaaksi. Samaan aikaan lomittajia oli jatkuvasti hankalampi ja hankalampi löytää.

Päätimme naapuritilan isännän kanssa keksiä jotakin muuta.

Kun tutustuimme highland cattleen, alkoi kahvipöydän ääressä ja saunan lauteilla jalostua idea sopimusperusteisesta yhteistyöstä, joka varmistaisi molemmille enemmän vapaa-aikaa ja rennomman arjen – ja kaiken lisäksi ilman valtavaa lainataakkaa.

Hyvätuuli Highland perustettiin vuonna 1999 ja seuraavana vuonna koko karja vaihtuu ylämaankarjaan. Vähään tyytyvä, ulkolaitumilla viihtyvä ja herkullisen lihan tuottava highland cattle oli jälkeenpäin ajatellen juuri oikea vaihtoehto.

Hyvätuuli-kasvattajana olen päässyt irti karjatilan sitovuudesta. Vai tiedättekö montakin muuta karjatilan isäntää, joka pystyy pitämään lomansa ja lähtemään etelän aurinkoon ilman pelkoa siitä, että lomittaja ei pärjääkään?

Esko Rissanen
Hyvätuuli-kasvattaja vuodesta 1999

Haluatko sinäkin irti perinteisen karjatilan sitovuudesta?

Ota yhteyttä asiantuntijaamme Sami Lehtoon, puhelin 040 354 5599 tai sähköposti: sami.lehto@ranchising.fi

Lihakarjan kasvatusta ilman valtavaa velkataakkaa

Matti KauhanenAjatus ylämaankarjan kasvattamisesta lähti, kun pohdimme naapuritilan isännän kanssa, että jotain muutakin kuin töitä pitäisi mahtua elämään. Omat lapseni olivat pieniä, ja halusin enemmän aikaa perheelleni.

Lihakarjaa meillä oli ennestäänkin. Edessä olisivat kuitenkin olleet miljoonainvestoinnit velkarahalla, jotta tuotantokapasiteetti oltaisiin saatu nykyaikaiseksi. Tarvetta olisi ollut uudelle navetalle ja suuremmalle peltoalalle.

Esko oli nähnyt maatalousnäyttelyssä highlandeja – siinä oli nauta, joka ei kaipaa kattoa tai seiniä edes talvella, vaan pärjää Suomen oloissakin ulkosalla koko vuoden, kunhan ruokaa tuo. Ja hintakin oli kohdallaan, joten saisimme pienemmästä pääluvusta paremman katteen, mikä turvaisi talouden.

Hetki siinä pyöriteltiin ajatusta ja sen jälkeen käytiin töihin käsiksi. Highland-kasvatuksen myötä varmistui myös tilan jatko. Pääsimme jatkamaan lihakarjan kasvattamista ilman ylimääräisiä riskejä ja jatkuvaa velkaa. Olimme huomanneet jo aiemmin, että ilmapiiri oli viljelijäpiireissä kiristynyt jatkuvan velkaantumisen myötä, emmekä halunneet mukaan siihen kelkkaan.

Teimme Eskon kanssa kunnon yhteistyösopimukset – ja ihan paperille. Perinteisestihän maataloudessa kaikki sopimukset on tehty vain suupuheilla. Olimme molemmat sitä mieltä, että liiketoiminnastahan tässä on kyse, eikä se asioiden laittaminen paperille ole mikään epäluottamuslause.

Kun kaikki on sovittu ja yhteiset tavoitteet selvät, on yhteistyö sujunut hienosti. Tuotantoresurssit ja työt on jaettu yhteisesti, samaten laitumet ja karja – ja tietysti tuotto myös.

Nyt, vajaa 15 vuotta myöhemmin täytyy olla tyytyväinen, että lähdimme mukaan rakentamaan Hyvätuuli-yhteistyötä. Olen saanut viettää aikaa lasten kanssa ja nauttia elämästä maalla ilman jatkuvaa stressiä veloista tai pitkistä päivistä.

Ja onhan se mukavaa, kun tietää, että liha on parasta mahdollista ja huolellisesti kasvatettua. Kyllä siitä voi ylpeä olla!

Matti Kauhanen
Hyvätuuli-kasvattaja vuodesta 1999

Haluaisitko enemmän aikaa itsellesi ja perheellesi?

Ota yhteyttä asiantuntijaamme Sami Lehtoon, puhelin 040 354 5599 tai sähköposti: sami.lehto@ranchising.fi

Oletko sinä seuraava Hyvätuuli-karjatilan isäntä?

Hyvätuuli-tilan pitäminen on varsin mukavaa puuhaa. Vähemmän työtä, enemmän aikaa itselle – ja kaikki työt hyvän yhteistyökumppanin kanssa. Lisäksi saatte avuksenne aiempien tilojemme osaamisen ja kokemuksen lähes 15 vuoden ajalta.

Oletko Sinä seuraava Hyvätuuli-kasvattaja?

Ota yhteyttä ja kysy lisää mistä tahansa asiasta liittyen Ranchising- toimintaan. Halutessasi voit myös kerätä kahden tai vaikkapa kolmen tilan porukan. Autamme teitä mielellämme toiminnan käynnistämisessä.

Sinustako Ranchising®-tilallinen?

Jos olet kiinnostunut Ranchising®-toiminnasta, ota yhteyttä asiantuntijaamme Sami Lehtoon, puhelin 040 354 5599 tai sähköposti: sami.lehto@ranchising.fi

Haluaisitko nauttia arjesta hyvän tuulen maatilalla? Tee Ranchising®-sopimus ja liity Hyvätuuli-tuottajien tyytyväiseen joukkoon.  Lue lisää!

Tutustu myös meistä kirjoitettuihin

lehtiartikkeleihin.

Kauttamme saat:

  • Yhteistyövalmennukset ja sopimusavun
  • Koulutuksen eläintenhoitoon
  • Laatukäsikirjan ja valmiit ohjeistukset
  • Keskitetyn markkinoinnin, laadukkaan brändin ja myyntijärjestelmän
  • Jatkuvan puhelintuen.